Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €
« Takaisin

Nose Work jatkokurssi

Nose Work jatkokurssilla opetetaan koira etsimään ja ilmaisemaan kohdehajua (eukalyptus) sisätiloissa, ulkona, sekä ajoneuvoista (ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä). Mikäli koiralla ei vielä ole selkeää / vahvaa ilmaisua, perehdymme myös tarkemmin ilmaisun opettamiseen. 

Perehdymme kurssilla myös ilmaisuun, sen kestoon, häiriöhajuihin ja muihin "teemoihin".

Nose Work on kehitetty alkujaan yhdysvalloissa tarjoamaan rescuekoirille sopivaa ja helposti toteutettavaa aktivointia. Laji on suosittu kilpalaji jo muualla maailmassa ja kovaa vauhtia rantautumassa myös suomeen kilpalajiksi. Kilpailuissa on neljä osiota; laatikkoetsintä, sisäetsintä, ulkoetsintä ja ajoneuvoetsintä. Kilpailuluokkia on kolme, joista ensimmäisessä tunnistettava haju on eukalyptus, kakkosluokassa lisäksi laakerinlehti ja kolmosluokassa laventeli. Ennen kutakin luokkaa täytyy suorittaa hajutesti, jotta käy ilmi, että koira tunnistaa luokassa etsittävän hajun.

Nose Work on ennen kaikkea kehitetty kaikenlaisille koirille ja omistajille, lisäksi lajia on helppo harrastaa myös kotona. Laji sopii niin kotikoirien aktivointiin kuin kisakoirille vaihtelua tuomaan. Nose workin kouluttaminen pohjautuu täysin koiran hajuaistin, oivalluksen ja positiivisen vahvistamisen varaan.

Kurssille ovat tervetulleita kaikenlaiset ja -ikäiset koirat, joiden kanssa on käyty alkeiskurssi.

Kurssi sisältää viisi (5) käytännön kertaa ja kurssille otetaan neljä nuuskuttelijaa.

Kouluttaja Annaliina Tolppa.

Hinta:118.00 €

Vaihtoehdot

Tuote
LA 17.8. klo: 10.00-11.00 (ei treenejä 7.9.)